Muotojen ja värien kiehtova maailma

Vastavoima. Öljy kankaalle, 2015. 28 x 38.

 

Maalatessani tunnen, että jokin jolla ei ole selkeää muotoa haluaa tulla näkyväksi ja saada konkreettisen muodon kauttani. Olen siis kanava, jonka kautta jokin toteutuu. Samalla koen itse toteutuvani. 

Toisaalta teokseni pohjautuvat vahvasti intuitioon, ja muutokset, joita koen olemuksessani siirtyvät maalauksiini. Taiteeni siis palvelee myös kehitystäni ja kasvuani ihmisenä.

 

 

 

 

 

Dialogi. Öljy kankaalle, 2015. 120 x 90.

 

 

 Synnyin siihen aikaan

jolloin aikakirjoihin ei merkitty kuun nousua, ei laskua,
ei virtojen kulkua meriin.
 
Silloin viittani poimuissa vaelsivat vuorten lempeät henget
etsien olevaista hiljaisuudesta.
 
Askeleeni kuuluivat vaimeina poluilla
joilla hahmoni etsi muotoaan totuudesta.

Kuun heijastus. Öljy kankaalle, 2009. 28 x 38.

 

 

 Aika katsoi olemusta

tietäen

  olemassaolonsa tarkoituksettomuuden.

Kosmisuuden kulkija II. Öljy kankaalle, 2013. 90 x 120.

 

 En voi muistaa milloin se tapahtui.

Sanat menettivät merkityksensä.

 
Oli aikoja jolloin puhetta oli kaikkialla.
 
Sitä tapahtui siinä ajassa josta ei ollut mahdollisuuksia olla poissa.
 
Vapauduin
siirtämällä itseni sanojen ulottumattomiin.
 

 

 

Lähestyminen. Öljy kankaalle, 2015. 38 x 28.

 

 

 

Matkalla

 

Viittani liepeet eivät maata koskettaneet
laskeutuessani vuoripolkua lähteelle.

Sinua odottaen, kaapuni kantaja, ajatusteni kerrostumilla vaeltaja.

Kasvusi tavoittaessa jalanjälkeni.

Solmit yhteen menneisyyteni tapahtumat

muuttaen olemuksesi kulkureitikseni.

Sivullinen. Öljy kankaalle, 2015. 38 x 28.

 

 

 

 

 

Katsahdin ja näin

kuinka jumalat laskivat aseensa.

 
oli tullut aika
jolloin sydämeni tavoitin.

Vuori. Monotypia, 2010. 24,5 x 26.

     

 Laskeutuessani vuoripolkua

takkini liepeissä roikkuivat hullut koirat.
 
Istahdin.
Täytin leilini raikkaalla vedellä.
 
Vuoret lauloivat.
 
Tiesin löytäneeni olevaisuuden.

 

Aallot. Öljy kankaalle, 2015. 38 x 28.

 

 

 

 

 

Solisevalle vuoripolulle antaudun

ja
kastauduttuani
seestynein katsein matkani jatkuu.

 

Tornin vartijat. Öljy kankaalle, 2015. 90 x 100.

 

 

Majatalo

 Istahdin tuolille.
 Majatalon emäntä laski eteeni lasillisen
vuoripuron viileää vettä.
 
"Olen tiennyt tulevan ajan, jolloin saavut."
 
"Niin, matkaani kului useita kuunkiertoja,
mukanani toin sinulle nuoruuteni,
 vanhuuteni,
 ikuisuuden.

Luojatar. Öljy kankaalle, 2015. 100 x 70.

 

 

 

Syntymäni

 Synnyin siihen aikaan
jolloin aikakirjoihin ei merkitty kuun nousua
ei laskua
ei virtojen kulkua meriin.
 
Silloin viittani poimuissa vaelsivat vuorten lempeät henget
etsien olevaisuutta hiljaisuudesta.
 
Askeleeni kuuluivat vaimeina poluilla
joilla hahmottomat etsivät muotoaan totuudesta.

Kuukeinu. Öljy kankaalle, 2015. 90 x 100.

 

 

Veräjän vartijat nukkuvat

Kuukin on jo noussut.
Missä viipyy sydämeni tuli.
 
Katsot aurinkoa läpi huurtuneen ikkunan.
Siirrät syrjään pakkasen jäykistämät verhot.
 
Huulesi koskettavat silmiäni.
Ohuet jalkani kurkottelevat  tavoittelemaan huuliasi.
 
Jo silloin tiesin haurauteni.

Kuun kehrä. Monotypia, 2010. 24,5 x 26.

 

 

 

 

    Lävistin ajan - mieleni tuotteen.

 

 

 

Tarkkailija. Öljy kankaalle, 2013. 40 x 100.

 Ihmisen olennainen määre on vapaus.

Ihminen yrittää toteuttaa yhtä aikaa sekä olemisen itsessään, että olemisen itselleen, niiden yhdistelmästä syntyy oleminen muille.
 
Sartre

Siivetär I. Öljy kankaalle, 2015. 28 x 38.

 

 

 

Elämä itsessään ei edellytä muuta  

           kuin toteutumistaan.

Energiat. Öljy kankaalle, 2009. 100 x 120.

 
 
 
 
 Olin kyntänyt ja äestänyt pellon.
   
Pikkulapiolla tehdessäni
 
matalaa uraa takanani havaitsin
 
jonkun laittamassa siemeniä
 
tekemääni vakoon.

Vartija. Öljy kankaalle, 2015. 26 x 35.

  

 Luovuus ei tunnista itseään.

Ei rajojaan.

Ehkä siksi olemme täällä -

antaaksemme muodon

sisällön itsemme kautta.

Syntymä. Öljy kankaalle, 2015. 28 x 38.

 

 

Egoni ristiltä nousin.

 
Ei ollut tarvetta katsahtaa taakseni
 
sillä edessäni kulkivat kuvien
 
armadat.
 
 

Kaksi puuta. Öljy kankaalle, 2015. 28 x 38.

 

 

 Pelon katoaminen, loppuminen

ei johdu tuskan loppumisesta, vaan siitä että luopuu torjunnasta.

 Ei ole mitään torjuttavaa
- ei siis ole pelkoa.

 

ZEN

Saturnus. Öljy kankaalle, 2015. 100 x 140.

"Lyhyesti sanoen tämä oppi on siinä, että ihminen kärsii, koska hän haluaa omistaa ja itsellään pidättää sellaista mikä on olemukseltaan katoavaa. Tärkein tällaisista pysymättömistä asioista on hänen persoonansa, sillä se on hänen linnansa, johon hän voi vetäytyä ja josta käsin hän voi asettautua vastustamaan ulkopuolisia voimia.

Ihminen uskoo, että tämä varustettu ja eristetty asema on parhain keino saavuttaa onnea; että se tekee hänet kykeneväksi taistelemaan muutoksia vastaa, auttaa häntä hänen pyrkimyksissään säilyttää miellyttävät asiat, sulkea pois kärsimys ja muovailla olosuhteet mielensä mukaan. Lyhyesti; se on hänen keinonsa vastustaa elämää. Buddha opetti, että kaikki asiat, niihin luettuna myös tämä linna, ovat olemukseltaan pysymättömiä ja että niin pian kuin ihminen yrittää pidättää niitä itsellään, ne liukenevat pois. Tämä omistamistoiveen särkyminen on kärsimyksen välitön syy. Mutta Buddha meni vielä pidemmälle osoittaen perimmäisenä syynä olevan sen harhaluulon, että ihminen saattaisi eristää itsensä elämästä. Harhanomainen eristäyminen tosin saadaan aikaan, kun ihminen samaistaa itsensä linnan, persoonallisuuden kanssa. Mutta koska tämä linnake on pysymätön, siinä ei asusta mitään todellisuutta, siinä ei ole itseluontoa eikä se ole Itse sen enempää kuin mikään muukaan muuttuva olento.

Mikä sitten on Itse? Buddha pysyi vaiti, kun häneltä tätä kysyttiin, mutta opetti, että tämän asian voi ihminen tajuta vasta sitten, kun ei enää samaista itseään persoonansa kanssa, kun ei enää vastusta ulkopuolista maailmaa varustuksestaan käsin, kun on tehnyt lopun vihamielisyydestään maailmaa kohtaan.

Vastaan tuota eristyneisyyden filosofiaa Buddha julisti kaikkien elävien olentojen yhteenkuuluvuutta ja kehotti seuraajiaan asettamaan vihamielisyyden tilalle jumalallisen rakastavan säälin. Tämän opetuksen käytäntöön soveltaminen saattaa ihmisen nirvanatilaan, kärsimyksen loppumiseen ja itsekkyyden sammumiseen, ikuisen autuuden olotilaan, jota mitkään sanat eivät voi kuvata."

Otteita Yrjö Kallisen teoksesta Tässä ja nyt.